Rekrytoinnin ulkoistaminen ei tarkoita sitä, että koko rekrytointiprosessi ja siihen liittyvät vastuut siirrettäisiin ulkoiselle toimijalle. On kuitenkin tarkoituksenmukaista, että prosessi, siihen liittyvä viestintä ja sen määrätietoinen johtaminen loppuun asti, ovat rekrytointikumppanin vastuulla. Yrityksen tehtävänä on käydä avoin keskustelu rekrytointikumppanin kanssa nykytilasta osaamisen näkökulmasta sekä pohtia tulevaisuuden tarpeita. Näin rekrytoinnin ammattilainen osaa peilata hakijoita ja heidän kanssaan käytyjä keskusteluja myös tulevia suuntaviivoja silmällä pitäen.
Kokemattomana saattoi joskus mennä siihen lankaan, että innokkaana rustasi tarjouksen esimerkiksi kirjanpitäjän rekrytoinnista heikolla speksillä. Yli 20 vuoden kokemuksella tiedämme paremmin. Tiedämme, että rekrytointi kehyskunnassa sijaitsevaan Maijan Tilitoimisto Oy Ab:hen voi olla täysin eri tarina kuin markkinajohtajalle Tampereen ydinkeskustaan. Kummallakin toimijalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja nämä on käytävä läpi jo varhaisessa vaiheessa, jotta rekrytointikumppani osaa määrittää vetovoimatekijät ja houkutella oikeanlaista osaamista – sellaista, joka myös pysyy yrityksessä pidempään kuin koeajan. Ei ole myöskään yhdentekevää, mikä on yrityksen tulevaisuuden visio ja tapa tehdä asioita, kulttuurista puhumattakaan.
VALIANT HR HALUAA TOIMIA LUOTETTUNA KUMPPANINA YRITYKSEN KAIKISSA REKRYTOINNIN TARPEISSA
Me Valiant HR:llä tarjoamme asiakkaidemme käyttöön vuosikymmenten kokemuksen rekrytoinnista toimihenkilökentässä. Työvuosiimme mahtuu asiakkuuksia monilta eri aloilta: teollisuudesta (puolustus, elintarvike, valmistava), asiantuntijaorganisaatioista (isännöinti-, tilitoimisto-, asianajotoimistot, kuntasektori) sekä järjestökentästä – muutamia mainitaksemme. Puhumme myös sujuvasti IT:tä, ja Ulla onkin Valiantin salainen ase IT-rekrytointisekenssä. Hän on jo yliopisto-opinnoissaan sukeltanut IT:n saloihin, eikä kotoa löytyvä ohjelmistosuunnittelijakaan varsinaisesti haittaa asiaa – alan kuulumiset vaihdetaan usein kotisohvalla. Jasmiinan vahvuutena on ulkoisena rekrytointikumppanina toimimisen lisäksi laaja työkokemus sisäisen HR:n ja johtamisen tehtävistä. Luottamustehtäviensä ansiosta hän saattaa tietää myös yhtä ja toista kuntasektorista.
Ilolla valmiina palvelemaan asiakkaitamme!
Valiant HR Oy tarjoaa laadukkaita rekrytointipalveluita aina pk-sektorista pörssiyhtiöihin asti
“Yhteistyö Valiant HR:n kanssa oli nopeaa, asiantuntevaa ja helppoa. Jasmiina uskalsi tuoda rohkeasti esiin kandidaattien ominaisuuksia ja peilasi niitä taitavasti yrityksemme tulevaisuuden suunnitelmiin nähden. Näin meidän oli helpompaa arvioida henkilön sitoutumista organisaatioomme ja tarjolla oleviin kehitysmahdollisuuksiin. Saimme myös haastattelussa keskittyä kuuntelemaan ja esittämään tarkentavia kysymyksiä, kun haastattelutilanteen fasilitoi ja johti ammattilainen. Suosittelen lämpimästi Valiant HR:n palveluita, jos haluatte haastaa omia näkökulmianne osana rekrytointiprosessia ja sparrailla yrityksenne tulevaisuuskuvaa henkilöstön osaamisen näkökulmasta.”
Heli Salo, yrittäjä PKO-isännöinti- ja toimistopalvelut Oy
